Lainasin kirjastosta suomalaisen dokumenttielokuvan - Täynnä Tarmoa.

Elokuva kertoo Porvoon Tarmo-nimisestä koripalloseurasta. Kun Koripalloseurojen ulkomaalaisten kiintiö poistetaan, niin intoutuu Tarmon uusi valmentaja peluuttamaan useita ulkomailta tuotuja koripalloilijoita. Budjetti on kaksinertainen aikaisempaan ja niinpä myös rahan käyttö lähtee hieman käsistä. Dokumentissa seurataankin tätä Tarmon joukkueenmuodostuksen kunnianhimoista sekoilua.
 

Lainasin dokumentin lähinnä sen takia, että olin nähnyt siitä aikaisemmin mielenkiintoiselta vaikuttavan trailerin ja kannessakin luki, että "yksi kaikkien aikojen hauskimmista suomalasista elokuvista". Odotukseni olivat hieman liian korkealla, koska vaikka tilannekomiikkaa riitti ja seuran päätökset vaikuttivatkin käsittämättömiltä, niin en nyt itku silmässä naurua tuhertanut.

Elokuva oli ihan huvittava.

**1/2

Ohjaaja: Oskari Pastila (Esikoisohjaus)
Pääosissa: Dathon Brown, Chris Hester ja Tomi Kaminen
Kesto: 75min
Valmistusmaa: Suomi

Lainasin kirjastosta klassikkoelokuvan Aamiainen Tiffanylla (Brakfast at Tiffany's).

Holly Golightly (Audrey Hepburn) on eksentrinen seurapiirineito, joka havittelee elämää rikkaan miehen kanssa. Hollyn naapuriin muuttaa rattopojan sekä kirjailijan ammateissa viihtyvä Paul Varjak (George Peppard). Paul ja Holly ystävävystyvät. Naapurusten rasitteena on hiljaisuutta jatkuvasti vaativa japanilainen vuokraisäntä Mr. Yunioshi (Mickey Rooney).

Kun Paul tutustuu enemmän Hollyyn, huomaa hän, että hupsun luonteen alta löytyy paljon sisältöä eikä Paul haluaisi olla enää pelkkä ystävä.

Näin Aamiaisen Tiffanylla nyt toisen kerran elämässäni ja täytyy sanoa, että en silloin ensimmäisellä kerralla tajunnut, että Paul oli rattopoika (olin niin nuori ja viaton). Muistin muutenkin elokuvan aivan toisenlaiseksi.

Audrey Hepburn nousi Tiffanyn myötä koko maailman tyyli-ikoniksi. Ja onhan hän suunnattoman kaunis. Audrey ei ole kuitenkaan pelkkä "pretty face", koska hän osaa myös näytellä. Koko elokuva nojaakin tähän tunteiden ääripäissä käyvään sekä luontaisen komedian taitavaan Hepburniin. Elokuvaa seuraa mielenkiinnolla, koska sen vaiheet jaksavat yllättää ja protagonistista paljastetaan kerros kerrokselta enemmän ja enemmän sisältöä.
 

Ainoa häpeäpilkkuna pidetty asia muuten niin tyylikkäässä elokuvassa on Mr. Yuonioshin rooli. Lainaamassani Blu-Rayssa oli ekstroissa japanilaisten näkökulmia irvokkaaseen ja streotyyppiseen 2.ms.n aikaiseen propagandastiseen japanilaiseen hahmoon. Haastatellut henkilöt olivat järkyttyneitä tai eivät tienneet miten suhtautua tähän silloin kun elokuva ilmestyi. Kuten yksi haastatelluista sanoikin, niin myös minun mielestäni parempi olisi ollut käyttää aivan tavallista jenkkiä, joka sitten tekee fyysistä komediaa. Hahmon japanilaisuus oli tarpeetonta ja vei huomiota pois elokuvalta tarpeettoman paljon. Tai olisivat sitten käyttäneet aitoa japanilaista. Mutta sellainen oli ajan kuva 60-luvulla. En voinut kuitenkaan olla nauramatta näiden ekstrojen aikana, koska hahmo oli tosiaankin niin tökerön rasistinen, että eihän tuollaista voi edes tehdä!

***1/2

Ohjaaja: Blake Edwards (Vaaleanpunainen pantteri)
Pääosissa: Audrey Hepburn, George Peppard ja Patricia Neal
Kesto: 115min
Valmistusmaa: USA

 

Katsoin jo jokin aika sitten televisiosta tulleen The Imaginarium of Doctor Parnassuksen. Jotenkin arvostelun rustaaminen lykkääntyi, koska en ollut aivan varma mitä mieltä elokuvasta olin vaikka jo sen kerran aikaisemmin elokuvateatterissa näin.

Dr Parnassuksen (Christopher Plummer) kiertävä teatteriryhmä lupaa antaa ainutlaatuisen kokemuksen; mahdollisuuden matkata omaan mielikuvitukseensa. Dr Parnassus teki vajaa tuhat vuotta sitten sopimuksen  paholaisen (Tom Waits) kanssa, että antaa esikoisensa kun tämä on täyttänyt 16 vuotta,  vaihtineeksi ikuisesta elämästä.

Eräänä päivänä kiertävä seurue huomaa hirressä roikkuvan miehen - Tonyn (Heath Ledger). [Koska kuten kaikki varmaan tietävätkin, Heath kuoli kesken kuvausten, joutui ohjaaja Terry Gilliam tekemään ratkaisun vaihtuvasta pääosanesittäjästä. Tonyn itsensä matkatessa mielikuvitusmaailmassa, muuttuu hän Jude Lawn, Johnny Deppin sekä Colin Farrelin näköiseksi.]

Tony osoittautuu salailevaksi mieheksi, joka iskee silmänsä kauniiseen seurueessa esiintyvään Parnssuksen tyttäreen Valentiinaan (Lily Cole). Valentina on kuitenkin siinä iässä, että paholainen tulee vaatimaan omaa osuuttaan sopimuksesta.
 

Olen suuri Terry Gilliam fani, joten odotin tältäkin elokuvalta paljon. Valitettavasti elokuva ei kuitenkaan aivan yltänyt odotuksieni tasolle.

Tykkäsin elokuvan valtavasta mielikuvituksen määrästä. Mielestäni oli rohkea ja oikea ratkaisu palkata Heathin kuoleman jälkeen useita eri henkilöitä esittämään hänen rooliaan vaikka Jude Lawn olisikin voinut jättää väliin. Koska Parnassuksen mielikuvitusmaailmassa voi tapahtua mitä tahansa, ei ulkonäön muuttuminen vaikuttanut tökeröltä tai epäuskottavalta. Elokuva näytti myös hyvältä.

Täytyy kuitenkin sanoa, että elokuvasta paistoi ulos sen hajanaisuus. Elokuvaa oli välillä hieman rasittavaa katsoa, koska jatkuva fantasiamaailman ja todellisen maailman vuorottelu hengästytti. Jos elokuvaa olisi tiivistänyt ja editoinut niin siitä olisi voinut tulla paljon nautittavampi. Näyttelijät olivat sopivia rooleihinsa eikä heistä pahaa sanottavaa. Varsinkin Plummer, Ledger ja ihastuttava Cole olivat roolituksen parhaimmistoa.

Parnassus on jännä matka Gilliamin ehtymättömään ideakellariin, mutta liika on liikaa.

***1/2



Ohjaaja: Terry Gilliam (Brazil, 12 apinaa)
Pääosissa: Christopher Plummer, Lily Cole ja Heath Ledger
Kesto: 123min
Valmistusmaa: UK, Kanada, Ranska

Katsoin isältäni lainaaman Green Lantern -elokuvan, joka pohjautuu samannimisiin sarjakuviin. En ole näitä sarjakuvia kuitenkaan koskaan lukenut, joten en tiedä kuinka uskollinen elokuva on esikuvalleen.

Hal Jordan (Ryan Renolds) on huimapäinen testipilotti, joka seuraa ammatinvalinnassaan isänsä jalanjälkiä. Eräänä päivänä Hal todistaa taivaalta pudonneen avaruusaluksen, jonka sisältä on ryöminyt pahasti loukkaantunut avaruusolio. Halin löytämä muukalainen kuolee Halin käsiin, mutta antaa sitä ennen tälle vihreän sormuksen, jonka sanoo olevan voimaa täynnä. Olio myös kertoo, että sormus valitsi Halin.

Käy ilmi, että avaruusolio oli Green Lantern, joka on eräänlainen intergalaktinen poliisi. Green Lanterneja on useita. Kuolleen olion voimat siirtyvät Haliin, kun tämä asettaa sormuksen sormeensa. Sormus osoittautuu kuitenkin pian suureksi vastuuksi, kun maata uhkaa pelolla elävä Parallax.

Omaa pientä pahaansa aiheuttaa isälleen (Tim Robbins) katkeroitunut Hector Hammond (Peter Sarsgaard), joka kemiallisten kokeiden jälkeen pystyy lukemaan ihmisten ajatuksia. Hammond on ihastunut Halin rakkaudenkohteeseen ja lentäjäkollegaan Caroliin (Blake Lively) eikä ota tappiotansa hyvin.

Ensinnäkin pitää kohta lähteä tästä ongelmavyyhti Vuodatuksesta vekke, kun pitää uudelleen tämäkin kämäarvostelu kirjoittaa palvelun kuvanlisäys ongelmien takia. Roskapostia tulee myös luvattoman paljon päivittäin.

Green Lantern alkoi erittäin epämielenkiintoisesti näiden vihreiden olioiden historiankerronnalla; meinasin siis jo nukahtaa heti alussa. Pääosaa näytellyt Ryan Reynolds ei ole mielestäni erityisen monipuolinen näyttelijä ja sopiikin parhaiten sinne komediaosastoon. Ryan ei jaksanut kantaa päärooliaan Vihreänä lyhtynä ja oli näin ollen väärä valinta rooliin. Tavallaan koko elokuvan ongelma oli siinä, että se ei osannut päättää, että onko draamaa vai komediaa. Ryanin komedialliset kevennykset tämän epäuskottavan parhaan kaverin kanssa tuntuivat teennäisiltä ja typeriltä.
 

Ryan ei ole kuitenkaan kokovastuussa elokuvan huonoudesta. Elokuvan juoni oli nimittäin sekava ja hajanainen. Elokuva näytti myös hutaisten tehdyltä tietokonemaailmalta. Pahiksia oli liikaa eikä kukaan niistä saanut tarpeeksi ruutuaikaa. Elokuvan pääpahis Parallax tuli kuin yllättäen ilman sen kummempia esittelyitä elokuvan lopussa Halin voitettavaksi.

Positiivista elokuvassa oli jotkin siinä esiintyneet sivuroolit. Peter Sarsgaardin vähitellen katkeroitunut "luuseri" hahmo oli loistava kuin myös Mark Strongin esittämä Green Lantern Sinestro. Ehkpä Ryanin paikalla olisikin pitänyt olla Mark Strong...

Oma määritelmäni kahdelle tähdelle on "siedettävä". Tämä elokuva oli sietämätön, mutta saa nyt kaksi tähteä vahvojen sivuosaroolien takia.

**

Ohjaaja: Martin Campbell (Pimeyden ytimessä, Casino Royale)
Pääosissa: Ryan Reynolds, Blake Lively ja Peter Sarsgaard
Kesto: 114min
Valmistusmaa: USA

Hihii! Uusi Blu-Ray soitin on nyt hommattu ja ensimmäinen sinikantinen hankintani on Nimeni on Bruce (My name is Bruce). Elokuvan on ohjannut B-luokan elokuvatähti Bruce Campbell (mm.Evil Dead) ja hän sitä myös itsenään tähdittää.

Bruce Campbell tekee pienen budjetin elokuvaa Cave Alien II. Päivän päätteeksi hän palaa asuntovaunulleen, missä tinttaa aika määrän viinaa. Campbell sattuu näkemään televisiosta kuinka hänet on rankattu Hollywood hasbeeneihin ja juo hieman lisää.

Pienessä Oregonilaisessa Gold lickin kaupungissa tapahtuu kummia. Muinainen kiinalainen sotajumala on herännyt henkiin ja listii raivostuneena aika määrän kaupungin porukkaa. Pikkukaupungin nuori asukas Jeff (Taylor Sharpe) on suuri Bruce-elokuvien fani ja päättääkin, että hänen sankarinsa on oikea mies hommaan karkoittamaan paholainen.

Jeff saa Brucen kepulipelillä kaupunkiinsa ja mies luulee, että kyseessä on hänen managerinsa järjestämä synttäripila ja päättää olla juonessa mukana. Todellisuus on kuitenkin karumpaa kuin Bruce olisi voinut koskaan uskoa.

Bruce Campbell on tietysti loistava miekkonen ja Evil Dead 1-3 ovat mielestäni vieläkin kauhukomedioiden aatelia. Elokuvassa oli tarkoituksellista itseironiaa ja tarkoituksellisen pienen budjetin elokuvan tunnelma. Kaikki tämä tarkoituksellisuus kuitenkin ajoittaisen hauskuuden lomassa oli myös hieman surullista katsottavaa. Itseironia on vaikea taiteenlaji eikä Nimeni on Bruce siinä täydellisesti onnistunut, mutta olisi se voinut huonompikin olla.

Katsoin televisiosta tulleen Serkkuni Vinny:n (My Cousin Vinny).

Bill Gambini (Ralph "Karate kid" Macchio) on kaverinsa kanssa matkalla uuteen opinahjoonsa, kun he päättävät pistäytyä matkan varrella Alabamassa kaupassa. Bill kasaa tavaroita koriin ja päättää ottaa vielä tonnikalapurkin, jonka hän sulloo väliaikaisesti taskuunsa. Pojat maksavat ostoksensa ja lähtevät vihreällä avoautollaan pois. Ajaessaan tajuaa Bill, että tonnikalapurkki jäi taskuun. Poikia alkaakin pian seuraamaan poliisiauto ja heidät  viedään kuulusteluun. Pojat luulevat, että kyse on maksamattomasta tonnikalapurkista ja tunnustavat kaiken. Käy kuitenkin ilmi, että heitä syytetään kaupan kassan surmaamisesta.

Pojilla ei ole varaa hienoon asianajajaan, joten he palkkaavat Billin Vinny serkun (Joe Pesci). Vinnyn mukana on tämän tyttöystävä Mona Lisa Vito (Marisa Tomei). Vinny osoittautuu kokemattomaksi asianajaksi, mutta tyttöystävänsä avustuksella alkaa juttu ratkeamaan.
 

Kuulin elokuvan olemassaolosta ensimmäistä kertaa Seinfeld-sarjassa, jaksossa missä George on ihastunut Marisa Tomeihin; "My Cousin Vinny, i love her, she was fantastic!". Siitä asti olen miettinyt, että pitäisi varmaan pätkä joskus katsastaa.

Joe Pesci oli loistava kokemattomana nykiläisenä asianajajana Alabaman junttilassa. Kontrasti oli tarkoituksellisen liioiteltu, mutta sopi hyvin elokuvaan. Marisa Tomeikin oli liioitellun "ala-luokkamainen", mutta hänen kohdaltaan juttu meni mielestäni hieman liian överiksi. Vaikka Tomei voittikin roolistaan Oscarin, niin hänen leveä puhetapansa ärsytti.

Elokuva pelasi moneenkin otteeseen väärinkäsityksillä, mikä oli ihan viihdyttävää. Kyllä elokuvan katsoi kerran ihan mielellään, mutta ei se nyt mikään loistava ollut.

***

Ohjaaja: Jonathan Lynn (Nunnat karkuteillä, Koko potti)
Pääosissa: Joe Pesci, Marisa Tomei ja Ralph Macchio
Kesto: 120min
Valmistusmaa: USA

Katsoin The Human Condition trilogian ensimmäisen osan Paljain jaloin läpi helvetin (Ningen no jôken) veljeni kanssa hänen hienon videotykin välityksellä. Eeppinen tarina on osittain ohjaajan omaelämäkerrallinen.

On toinen maailmansota kun japanilaiset tuovat kiinalaisia manchurialaiselle vankileirilleen. Humaani Kaji (Tatsuya Nakadai) toimii leirin valvojana. Kaji ei haluaisi nähdä vankiensa kärsivän ja osa heistä onnistuukin pakenemaan. Kajin vaimo ei puolestaan jaksaisi enää olla yksin toimettomana kotona, kun hänen aviomiehensä tekee vankileirillä pitkää päivää. Kaji kamppailee velvollisuutensa ja omien aatteidensa ristiaallokossa vaikka hän yrittää olla kaikkien kaveri, pitävät kiinalaiset häntä silti sortajanaan.

Elokuvan lopussa Kaji lähetetään sotimaan, koska hänen valvonnan alla on onnistunut pakenemaan niin monta sotavankia. Kajin vaimo jää odottamaan miehen paluuta. Trilogian toinen osa kertoo Kajin sotavuosista.
 

Elokuvassa oli hyvää se, että se kertoi tarinan japanilaisten vankieirin ylläpitäjien näkökulmasta. Vaikka elokuva oli japanilainen niin leirin ylläpitäjiä ei yritetty mitenkään esittää kauniissa valossa. Myös elokuvassa käytetyt kuvakulmat olivat mielenkiintoisia ja kertoivat osaltaan tarinaa. Kajin roolia esittänyt mies oli loistava ja välitti hyvin moraaliset dilemmat. Oikeastaan hän oli koko elokuvan kantava voima, koska hänen kauttaan pystyi kokemaan sodan vääryydet. En myöskään tiennyt entuudestaan hirveästi mitä Japanin ja Kiinan välillä tapahtui toisen maailman sodan aikana, joten mukavan informatiivinen siinä samalla.

Elokuvassa oli haastavaa se, että se kesti miltei neljä tuntia ja suuri osa siitä oli dialogipitoista pohtimista. Mutta yllätyksekseni en kuitenkaan pitkästynyt elokuvaa katsoessa pahasti, ehkä jossain puolessa välissä tuli hieman "kauan tämä vielä kestää olo", mutta se meni nopeasti ohi. Elokuvassa oli myös omituisia Hollywood-musiikilla säestettyjä romanttisia kohtauksia, jotka tuntuivat hieman tarinasta irrallisilta.

***1/2

Ohjaaja: Masaki Kobayashi (Harakiri)
Pääosissa: Tatsuya Nakadai, Michiyo Aratama ja Chikage Awashima
Kesto: 208min
Valmistusmaa: Japani

Viime aikoina on tullut katsottua aika paljon p*skaa. Tällä kertaa vuorossa Hancock.

Hancock (Will Smith) on maailman vihatuin supersankari. Hän pelastaa kyllä ihmisiä pulasta, mutta tuhoaa kännipäissään siinä samalla paljon kaupungin omaisuutta.

Eräänä päivänä Hancock pelastaa maailman pelastamiseen omistautuneen PR-miehen Rayn (Jason Bateman). Ray päättää, että haluaa tehdä vastapalveluksen kohottamalla Hancockin imagoa. Rayn tuodessa Hancockin kotiinsa, ei Rayn vaimo (Charlize Theron) tunnu tykkäävän miehestä ollenkaan. Hancock on aina luullut olevansa maailman ainoa supersankari, mutta Rayn vaimoon tutustuessaan saa hän tietää, että näin ei olekaan.
 

Hancock  kuuluu niihin elokuviin joita ei olisi koskaan pitänyt tehdä. Antisankarimainen supersankarikaan ei ole mitenkään freesi idea. Ja mieluummin katselin Superman 3:sen pahaa ja juopottelevaa Reevesiä kuin Will Smithin hip hopilla säestettyä renttuilua. Will Smith, Jason Bateman ja Charlize Theron eivät välttämärrä olleet mitenkään erityisen huonoja rooleissa, mutta koko elokuvan idea oli vaan niin idioottimainen, että minkäänlainen näyttelijälahjakkuus ei sitä todennäköisesti olisi pelastanut. Tai no Charlize oli kyllä aika epäuskottava roolissaan.

Katselin imdb:sta että Hancock 2 on tuloillaan, joten kaipa joku elokuvasta sitten tykkäsi.

*1/2

Ohjaaja: Peter Berg (Sairasta sakkia)
Pääosissa: Will Smith, Charlize Theron ja Jason Bateman
Kesto: 92min
Valmistusmaa: USA